maanantai 30. syyskuuta 2013

Neuvola&ristiäiset

Jatkoa edellisestä..

Poikani siis syntyi 22.5.2013 kello 02:29 mitoin 52,5cm ja 4090g.
Neuvolaan soitin seuraavana maanantaina ja he ilmoittivat tulevansa käymään.
Ennen neuvolaa vietimme tavallista arkea pienen poikavauvamme kanssa. Mikael kävi koulussa ja itse olin vauvan kanssa kotona. Kun Mikael tuli koulusta kotiin, hän päästi minut lepäämän ja huolehti pojansta.
Siskoni tuli tyttärensä ja miehensä kanssa käymään meillä ja poika saikin jo ensimmäisen lempinimensä "Tahvo". Siskoni tytär joka on 4 vuotta olisi hirvesti halunnut pitää vauvaa sylissä mutta vielä ei saanut.
Neuvolasta tultiin käymään, pojan paino nyt 4080g ja pitutta eivät ottaneet. kaikki näytti olevan kunnossa joten sovittiin seuraava aika, joka oli myös kotona.
1 kk neuvolassa painoa oli 4930g ja pitutta 56,5cm, 2kk 6110g ja 58,8cm, 3kk 7040g ja 61,9cm ja 4kk 8080g ja 65.0 cm

Ristiäiset-
Meidän pikkuinen kastettiin väinölänkirkossa 7.7.2013
Kummeja oli 4 Janika, Rosa, Joni ja Antti. Sylikuumina oli Janika.
Kastetilaisuudessa pikkuinen oli nätisti mutta pientä itkua taisi tulla.
Hänet kastettiin nimelle Alex Johannes Tapani. Kastetialisuuden jälkeen otettiin kuvia jonka jälkeen siirryttiin syömään uusiaperunoita sekä nakkeja ja itsetehtyjä lihapullia lkisäksi oli myös salaattia ja silliä. Kaiken teki pääosin äitini, Kiitos hänelle siitä.
Ruoan jälkeen olikin kakkuaika, jotka oli myöskin tehnyt pääosin äitini. Tajoilujen jälkeen menimme katsomaan lahjapöytää ja availemaan lahjoja. Apuna oli siskontyttöni, joka on innokas lahjojen availija ja kyseli isomummiltaan "onko tämä minun" :) vieraat alkoivat lähteä kotiin ja me jäimme siivoamaan kirkon ruokailutilaa sekä keittiötä, jonka jälkeen suuntasimme kotiin.
Ja nukkumaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti